– Halusimme varmistaa asemamme Pohjoismaiden suurimpana Mp-messutapahtumana, joten käytössämme on tänä vuonna 700 m2 enemmän hallitilaa kuin viime vuonna, totesi MP-messutapahtun järjestelyistä vastaava Niko Kantola messujen pressitilaisuuden avauspuheenvuorossaan.

Niko Kantola kertoi MP-Jonnelassa olevan tuplamäärä rakennettuja prätkiä ja mopoja viime vuoteen verrattuna.

Niko Kantola kertoi MP-Jonnelassa olevan tuplamäärä rakennettuja prätkiä ja mopoja viime vuoteen verrattuna.

– Viime vuonna meillä oli ensimmäisen kerran mukana MP Jonnela, joka sai todella hyvän vastaanoton, silloin siellä oli noin 100 alle 18-vuotiaiden rakentamaa prätkää tai mopoa. Tänä vuonna päätimme panna kertaluokalla paremmaksi, laitteita on noin 200 ja otimme sitä varten yläkerrasta yhden hallin lisää.

– Paitsi pyöriä, siellä on nähtävillä yhteistyökumppaneidemme osastoja sekä muun muassa Stunt Freaks Team esiintyy siellä.

– Iso uusi asia tälle vuodelle henkilökohtaisesti on Uuden motoristin polku. Alaa ei ole helppo tulla harrastamaan heimoutumisen vuoksi. Jokaisella motoristilla on oma näkemyksensä, millainen pitää olla. Jos on kokematon, niin saattaa saada väärän kuvan. Perustimme heille someryhmän, jonka kautta Polkuun voi liittyä.

– Tänään on tapahtuman ensimmäinen lähtö kello 12 ja toinen kello 16.30, ja se on tarkoitettu sellaiselle, joka haluaa aloittaa moottoripyöräilyharrastuksen. Minä menen vastaan, tulijat saavat mukaansa kassin ja informaatiota siitä mihin mennä, ja kenen kanssa kannattaa jutella, luvassa on myös yhteistyökumppaneiden tarjoamia etuja.

– 64 henkilöä on ilmoittautunut mukaan kierrokselle, mikä on tosi hieno asia. Mennään tosi henkilökohtaisiin asioihin, kun tunnustaa olevansa uusi motoristi. Huomenna lauantaina klo 12 lähtee suurin ryhmä, jossa on 40 motoristia, Kantola kertoo. – On hieno asia saada polku avattua ja uusia motoristeja mukaan harrastukseen.

– Muuten messuilla on tänä vuonna nähtävänä noin 1000 prätkää, niistä käytettyjä on enemmän kuin aikaisemmin, mutta myös uutuusmalleja on nähtävillä. Lisäksi on mönkijöitä ja sähköavusteisia polkupyöriä joten nähtävää riittää, Kantola päätti oman osuutensa.

Viime vuosi huono, parempaa luvassa?

Mp-maahantuojien Ari-Pekka Vanhala uskoi korkotason laskun tuovan lisää kauppaa alalle.

Mp-maahantuojien Ari-Pekka Vanhala uskoi korkotason laskun tuovan lisää kauppaa alalle.

Teknisen kaupan liiton mp-jaoksen puheenjohtaja, Sumekon markkinointijohtaja Ari-Pekka Vanhala kertoi puheenvuorossaan, että viime vuosi oli alalla heikko.

– Jäimme viime vuonna vajaat 9 % edellisvuoden myynnistä epävakaiden aikojen vuoksi, mutta uskomme, että korkotason lasku vaikuttaa positiivisesti.

– Lisäksi myönteinen merkki oli, että 300-500 cm3 moottoripyörien rekisteröintiluvut kasvoivat 40 %, sekin kertoo siitä, että A2-korttien määrä on kasvussa. Itse asiassa A2-korttien määrä on miltei samalla tasolla kuin koronavuosina, jolloin oltiin huipputasolla.

– Uusia motoristejakin on tulossa lisää, iso kiitos, kun Jonnela on noin vahva. Meillä kaikilla alalla olevilla on sitten tehtävänämme tasata heidän tietään isojen moottoripyörien puolelle.

– Myös Uuden Motoristin polku, jota Niko lähtee vetämään, tuo uusia harrastajia lajin pariin. Kuule Mua -projekti taas työskentelee nuorten syrjäytymisen estämiseksi. Haluamme olla mukana kertomassa, että motoristiporukkaan kyllä mahtuu ja ollaan tukena tarvittaessa.

– Muuten messuilla on valtava määrä uutuuksia eri valmistajilta joka lähtöön. Vanhat trendit ovat vahvoilla nytkin: adventure-pyörät ja nakupyöräluokka tuntuvat pitävän pintansa, Ari-Pekka Vanhala totesi. – Sähkö tulee lievästi mukaan, mutta sen etenemistä jarruttaa epätasa-arvoinen kohtelu autoveron osalta.

"Turha katsastaa!"

Jarmo Jokilampi lupasi ojentaa liikenneministerille Motoparlamentissa Smoton 'Turha katsastaa' -tutkimuksen.

Jarmo Jokilampi lupasi ojentaa liikenneministerille Motoparlamentissa Smoton 'Turha katsastaa' -tutkimuksen.

Oman puheenvuoronsa piti myös Suomen Motoristit ry:n puheenjohtaja Jarmo Jokilampi, joka kertoi, että liikenneministeri Lulu Ranteelle luovutetaan hieman myöhemmin Smoton "Turha katsastaa" -tutkimus, jossa todetaan, että vapaaehtoinen kuntotarkastus on parempi vaihtoehto, koska selvityksen mukaan alle prosentti kuolemaan johtaneista mp-onnettomuuksista on aiheutunut pyörän teknisistä puutteista. Suomalaiset motoristit pitävät huolta prätkistään.

Siitä juttua myöhemmin erikseen.

– Ei kannata turhaan vaikeuttaa lajia ja sen harrastamista. Perusmotoristi ajaa 5000 km/vuosi. Eka kuukausi menisi katsastukseen pääsyn odottelemiseen, Jokilampi totesi.

Kuule Mua -hanke

Henna Heikkilä kertoi Kuule Mua -hankkeesta.

Henna Heikkilä kertoi Kuule Mua -hankkeesta.

Henna Heikkilä esitteli Kuule Mua -projektia. Heikkilä on projektin luoja, ja sen tarkoituksena toimia nuorten kiusaamisen ja yksinäisyyden poistamiseksi.

Kuule Mua -hankkeen edustajia ja tsemppareita voi käydä tapaamassa MP Jonnela alueella, olipa sitten nuori tai aikuinen. Lauantaina paikalle tulee Duudsoneiden Jarppi.

– Kannattaa muistaa, että tsemppaava hymy nuorelle on parempi kuin alentava katse, Heikkilä muistutti. – Ja aina voi kysyä, onko kaikki hyvin, ja jos nuori vastaa, myös kuulee, mitä tämä sanoo.

– Jopa 60 000 nuorta on vaarassa syrjäytyä. Se maksaa yhteiskunnalle noin 1,5 miljoonaa euroa per nuori. Ja mikä on syrjäytymisen henkinen hinta nuorelle itselleen, muistuttaa Heikkilä. – Aihe on rankka ja kurja, mutta yritämme tehdä hankettamme hyväntuulisesti.